Kuin Kala Vedessä, Jussi Lahti
Pula osaavasta työnjohdosta. Se on Jussi Lahden mukaan Torpparin kasvun ja koko alan suurin haaste. Porvoolainen rakennusinsinööri vastaa Torpparin yhtiöiden pääkaupunkiseudun urakoista.
Pula osaavasta työnjohdosta. Se on Jussi Lahden mukaan Torpparin kasvun ja koko alan suurin haaste. Porvoolainen rakennusinsinööri vastaa Torpparin yhtiöiden pääkaupunkiseudun urakoista.
— Osaavaa ja oppimisintoista työnjohtoa on erittäin vaikea löytää. Alalta on eläköitynyt paljon väkeä ja kun rakennusmestarikoulutus oli välillä tauolla, niin työnjohtajista on huutava pula. Ala tarvitsisi mestari-kisälli -tyyppistä toimintaa, sillä voitaisiin paikata vajetta, sanoo Torpparin projektipäällikkö Jussi Lahti.
Lahden mukaan hyvästä työvoimasta on ylipäänsäkin pulaa, mutta työnjohdon puute tekee esimerkiksi loma-ajoista hankalia.
— Silloin vain selviydytään. Ulkomaalainen työvoima on tuttua Torpparillakin, mutta sekään ei ratkaise työnjohtajien puutetta. Kun oikea henkilö löytyy, on ihan sama, mikä hänen on kansalaisuutensa on. Mutta ulkomaalaisten kanssa on omat haasteensa ja usein heidän vaihtuvuutensa on kovaa, tietää Lahti.
Rakennusinsinööri liittyi Torpparin remmiin reilu kaksi vuotta sitten SRV:ltä.
— Torpparilla toiminta on pienemmässä mittakaavassa, mutta työ on kokonaisvaltaisempaa ja täällä saan erilaista vastuuta kuin työmaapäällikkönä SRV:llä. Hoidamme tiiminä urakoita tarjouslaskennasta loppuselvitykseen asti ja välillä ratkotaan työsuhdekysymyksiä. Ja usein on monta työmaata yhtä aikaa päällä. Tiimityön merkitys korostuu pienessä organisaatiossa, kertoo Lahti.
Raskas betonirakentaminen, esimerkiksi toimitilat ja teollisuuskiinteistöt, ovat Torpparin leipälaji. Myös infraan liittyvät betonirakenteet, kuten sillat tai tukimuurit ovat Torpparilla hallussa. Toiminnan laajentuminen elementtiasennukseen on yksi osa-alue, missä Lahden työkokemusta tarvitaan.
Kehitys ja oppiminen tapahtuvat epämukavuusalueella
— Yleensähän on niin, että yksi firma tekee betonityöt, toinen elementtiasennuksen ja kolmas elementtisaumaukset. Sitten voi olla neljäs firma raudoituksessa ja vielä viides telineissä. Meiltä Torpparilta saat koko rungon anturoista vesikattoon asti. Tämä on se meidän markkinarakomme. Runko on koko urakan kriittisin vaihe: jos se myöhästyy, niin hanketta ei pelasta mikään. Siksi on hyvä, että se on yhden toimijan vastuulla, selittää aiemmin runkomestarin töitä tehnyt Lahti.
Nyt töitä vielä riittää, mutta suhdanne on laskeva.
— Inflaation ja korkojen nousun vaikutukset tulevat hiukan viiveellä. Nyt on valittava uudet kohteet tarkasti, kun kilpailu muuttuu verisemmäksi. Nollakatteilla ei voi urakoita ottaa, on pidettävä pää kylmänä, kertoo Lahti Torpparin linjauksia.
Lahden mukaan Torpparin urakat valitaan muutenkin huolella. Päätökseen vaikuttaa tilaaja sekä työmaan koko ja sijainti. Jyväskylän pohjoispuolelle ei helpolla lähdetä ja toistaiseksi asuntorakentamiseen ei ole lähdetty mukaan.
— Nyt tulee pakosti notkahdus, mutta sitten noustaan taas. Pitää vain valita oikeat urakat ja oikeat henkilöt, olla fiksuja, eikä hosua.
43-vuotias Lahti on työskennellyt koko ikänsä rakennusalalla. Eka kosketus työelämään tapahtui teräskonepajassa ennen armeijaa. Sitten nuorukainen päätyi töihin tutulle timpurille, kunnes rakennuslinja kutsui Turun ammattikorkeakoulussa.
— Eka kertaa koulu kiinnosti ja olin tekussa kuin kala vedessä. Tiesin, että rakennusalalla on hyvä tulevaisuus, kun jengiä eläköityy. Olen aina tykännyt rakentaa ja tuoreen betonin tuoksu aamulla inspiroi minua edelleen, paljastaa Lahti.
Lahti tietää, ettei hänen alavalintansa ole yhtä trendikäs kuin hänen tuuhea partansa ja että nuoria on vaikea saada Torpparin kaltaiseen firmaan tekemään raskaita betonihommia.
— Tämä ei ole se kaikkein seksikkäin ala. Nuorempi väki on mieluummin tietokoneella. Pienemmän firman työmaalla on enemmän vastuuta ja sen vuoksi raskaampaa.
Lahti näkee sekä oman että koko Torpparin tulevaisuuden valoisana.
— Koskaan tässä ei olla valmiita ja jos jäädään mukavuusalueelle, ei kehitytä, eikä osaaminen kasva. Pitää hankkiutua epämukavuusalueelle, siellä joutuu ponnistelemaan, mutta siellä oppii eniten, muistuttaa Lahti.
teksti, Jorma Koski
Tilaajan Silmin, Mika Seppälä
Kreaten rakennuspäällikkö Mika Seppälä on tehnyt pitkään yhteistyötä Torpparin kanssa. Torppari on toiminut Kreaten aliurakoitsijana tai alihankkijana lukuisissa betonirakentamisen projekteissa eri puolilla Suomea.
Kreaten rakennuspäällikkö Mika Seppälä on tehnyt pitkään yhteistyötä Torpparin kanssa. Torppari on toiminut Kreaten aliurakoitsijana tai alihankkijana lukuisissa betonirakentamisen projekteissa eri puolilla Suomea.
— Yhteistyömme alkoi jo ennen Kreaten perustamista Fin-Seulan aikana. Työt ovat sujuneet aina hyvin, ei ole ollut moitittavaa ja sen vuoksi yhteistyötä on jatkettu, kertoo Seppälä.
Seppälän mukaan luotettavuus on iso hyve rakennusalalla. Torppari on pysynyt Kreaten kumppanina juuri luotettavuuden vuoksi, Seppälän mukaan Torpparin hintapolitiikkakin sopii Kreatelle.
— Yhteistyö on ollut helppoa. Torpparin kanssa voi sopia asioita puhelimitse ja se pitää, vaikka sovitut asiat päätyisivätkin paperille vasta paljon myöhemmin. Inhimillisyys ja hyvien työntekijöiden arvostaminen yhdistävät Kreatea ja Torpparia.
Torppari Yhtiöt toteutti yhteistyössä Kreaten kanssa Kotkan Mussalossa Fertilog M10 ja M11 teollisuusrakennusten muotti-, raudoitus- ja betonointityöt.
— Jaamme samoja arvoja. Vaikka teemme raakaa bisnestä, on henkilökuntaa arvostettava. Ilman ihmisiä, mikään työ ei tule tehtyä.
Seppälä kertoo arvostavansa myös Tuomaksen yrittäjäuraa ja tinkimätöntä asennetta.
— Tuomaksen tausta huomioiden hän on onnistunut erinomaisesti yrityksensä luomisessa ja toiminnan pyörittämisessä. Nostan hänelle hattua. Torpparin slogan “On hyvä renki, mutta huono isäntä” kuvastaa Seppälän mielestä täydellisesti yrityksen toimintatapaa.
— Torppari antaa pääurakoitsijan toimia rauhassa ja keskittyy oman tehtävänsä suorittamiseen sopimuksen mukaisesti. Sloganiin on kiteytynyt Tuomaksen tapa tehdä ja ajatus myös toimii käytännössä, kiittää Seppälä.
Luotettavat aliurakoitsijat ovat tärkeä Kreaten kaltaiselle toimijalle etenkin nyt epävakaisina aikoina.
— Alan tilanne on haastava ylipäänsä. On materiaalipulaa ja panoshintojen nousu on viivästyttänyt joitakin projekteja. Kaikkihan me toivomme, että tilanne paranisi ja vakiintuisi, mutta epävarmuutta on yhä paljon. Kukaan ei tiedä, mikä seuraavaksi iskee. Koronasta kun selvittiin jotenkin kuivin jaloin, niin seuraavaksi iski Ukrainan sota. Molemmat tulivat yllättäen, pohtii Seppälä.
teksti, Jorma Koski
Kymppikerho 1.0
Torppari Yhtiöt Oy järjesti perjantaina 24.2.2023 Kymppikerhoksi nimetyn koulutuspäivän Kouvolassa. Pääteemoina olivat yrityksen taloushistoria - meneillään olevalla tilikaudella saavutettiin kymmenen miljoonan euron raja - sekä vuodelle 2023 asetettu kymmenen prosentin tulostavoite ja kuinka tämä tavoite saavutetaan.
Torppari Yhtiöt Oy järjesti perjantaina 24.2.2023 Kymppikerhoksi nimetyn koulutuspäivän Kouvolassa.
Pääteemoina olivat yrityksen taloushistoria - meneillään olevalla tilikaudella saavutettiin kymmenen miljoonan euron raja - sekä vuodelle 2023 asetettu kymmenen prosentin tulostavoite ja kuinka tämä tavoite saavutetaan.
Tilaisuus tarjosi Torpparin toimihenkilöille mahdollisuuden keskustella toiminnan kehittämistavoista sekä tehostamisesta yhteistoiminnallisessa ja sitouttavassa ympäristössä.
Koulutuspäivän luennoilla perehdyttiin lisäksi viestinnän, projektinhallinnan ja ongelmanratkaisun perusteisiin.
Paneelikeskustelun aikana osallistujat oppivat verkostoitumisen merkityksestä sekä palautteen arvosta.
Kiitos kaikille osallistujille!
Otakaari 2, espoo
Torppari Yhtiöt Oy:n vuoden 2022 suurin urakka on Espoon Otaniemeen rakennettavan Aalto-yliopiston laajennusosan betonirakenteiden toteuttaminen. Projektiin kuuluu kaksi rakennusta, joissa molemmissa on hybridirunko.
Torppari Yhtiöt Oy:n vuoden 2022 suurin urakka on Espoon Otaniemeen rakennettavan Aalto-yliopiston laajennusosan betonirakenteiden toteuttaminen. Projektiin kuuluu kaksi rakennusta, joissa molemmissa on hybridirunko.
“Hankkeessa rakennetaan kaksi uutta rakennusta Aalto-yliopiston kampukselle Espoon Otaniemeen. Ensimmäiseen rakennukseen (Otakaari 2A) sijoittuu opetus- ja tutkimustilojen lisäksi tapahtuma-ja studiokeskus. Toiseen rakennukseen (Otakaari 2B) tulee opetus- ja tutkimustiloja lähinnä Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun ja perustieteiden korkeakoulun käyttöön.” -NCC.fi
Muottimiesten roolit vaihtuivat työmaan aikana paikallavalujen ja elementtiasennusten välillä, joka toi haastetta aikatauluttamiseen sekä työn rytmittämiseen.
Molempien rakennusten runkoja tehtiin kahdessa vuorossa, kuutena päivänä viikossa, jotta pysyttiin tilaajan asettamassa aikataulussa. Torpparin osalta projektin kesto oli yhteensä 9kk.
Rakennuttaja: Aalto-yliopistokiinteistöt (ACRE) Tilaaja: NCC
Muottineliöitä projektissa oli yhteensä 17000m2, betonia 5000m3 ja rautaa 800000kg.
Nouseva tähti, Victor Grytsiv
22-vuotias, korkeaa työmoraalia säteilevä Victor käy koulun ohella töissä pääkaupunkiseudulla ja vierailee viikottain Imatralla perheen vuoksi. Vapaa-ajalla nuori työnjohtajalupaus viettää aikaansa tyttöystävän ja videopelien seurassa.
22-vuotias, korkeaa työmoraalia säteilevä Victor käy koulun ohella töissä pääkaupunkiseudulla ja vierailee viikottain Imatralla perheen vuoksi. Vapaa-ajalla nuori työnjohtajalupaus viettää aikaansa tyttöystävän ja videopelien seurassa.
—Haluaisin asua Imatralla - perhe ja ystävät ovat täällä, mutta työnäkymät ovat heikot Etelä-Karjalan alueella. Rakennusalan ammattilaisia tullaan kuitenkin aina tarvitsemaan, joten tulevaisuus näyttää valoisalta.
—Aloitin peruskoulun osaamatta sanaakaan suomen kieltä - lukiosta valmistuttiin kuitenkin kiitettävin arvosanoin. Imatran Ketterässä pelasin kiekkoa vuoteen 2019 asti, yhteensä 12 vuotta. Aliupseerikoulun suoritin Vekaranjärvellä. Lähdin viimein Itä- Suomesta opiskelemaan rakennusinsinööriksi Helsingin Metropolia -ammattikorkeakouluun. Isäni on rakennusalalla, hän johtaa betonirakentamiseen erikoistunutta yritystä, mutta Itärajan tuolla puolen. Alan valinta tuntui luonnolliselta isän jalanjälkiä seuraten.
Torppari Yhtiöt Oy on Victorin ensimmäinen työnantaja rakennusalalla.
—Kesällä 2022 lähdin hakemaan alakohtaista harjoittelupaikkaa. Perhetuttu, joka on myös itse rakennusalan konkareita, suositteli Torpparia. Torpparin kaltaisessa kasvavassa organisaatiossa työ on vaihtelevaa ja monipuolista - on mahdollisuus oppia paljon ja lyhyen ajan sisällä verrattuna isoimpiin yrityksiin, joissa toiminta on vakiintuneempaa. Otin yhteyttä moneen eri toimijaan, mutta Torpparissa oli jotakin mikä veti puoleensa.
Victor haki alunperin työmieheksi haalarihommiin. Torpparin työnjohto havaitsi kuitenkin heti nuoressa miehessä paljon potentiaalia. Ura eteni nopeasti yhtiön suurimmalle työmaalle Espoon Otaniemeen.
—Victorin innostus ja mielenkiinto betonirakentamista kohtaan sekä halu oppia tekivät heti vaikutuksen. Victor tuli kesätöihin haalariharjoitteluun, mutta yhteisesti Victorin kanssa todettiin, että enemmän oppia tulee, kun tehdään miehestä suoraan työnjohtoharjoittelija. Victorin kielitaito ja rohkeus kysyä apua ovat loistavia ominaisuuksia nuoressa työnjohtajassa. Victorin kehityskaarta on ollut ilo katsoa. Victor on tehnyt erinomaista työtä Torpparin riveissä ja hänellä on edessään loistava tulevaisuus betonirakentamisen parissa. -Jussi Lahti, projektipäällikkö
Victorin sopimus Torppari Yhtiöt Oy:n kanssa oli alunperin määräaikainen, mutta molemmat osapuolet vahvistavat työsuhteen nyt vakituiseksi.
—Torpparilla uskalletaan ottaa, mutta myös antaa vastuuta. Organisaatio oppii virheistä ja kehittyy nopeasti. Kun kaikki tietää oman roolinsa niin homma rokkaa. Ahkeraa palkitaan auliisti. Torpparilla on ainutlaatuinen työyhteisö ja ilmapiiri - henkilöstö on todella rautaa eikä mitään vaahtokarkkia.
bauma 2022
Bauman avainaiheita olivat tänä vuonna: tulevaisuuden rakentamismenetelmät ja materiaalit, tie kohti autonomisia koneita, kaivostoiminta - kestävää, tehokasta ja luotettavaa, digitaalinen rakennustyömaa sekä tie nollapäästöihin.
Bauman avainaiheita olivat tänä vuonna: Tulevaisuuden rakentamismenetelmät ja materiaalit, Tie kohti autonomisia koneita, Kaivostoiminta - kestävää, tehokasta ja luotettavaa, Digitaalinen rakennustyömaa sekä Tie nollapäästöihin.
Yhteensä noin 3200 näytteilleasettajaa 60 maasta ja yli 495 000 kävijää yli 200 maasta saapui Müncheniin maailman johtaville rakennuskoneiden, rakennuskaluston, rakennusajoneuvojen ja rakennustarvikkeiden messuille 24.-30. lokakuuta 2022.
Katso video:
PERI tehdasvierailu
Torppari Yhtiöt Oy vieraili PERI:n päämajalla Saksan Ulmissa. Matkalla tutustutiin oluen ja makkarasalaatin lisäksi uusimpiin innovaatioihin muotti- ja telinekaluston saralla.
“Saksan Ulmissa, (PERI) tehdasvierailun jälkeen ruokailtiin leveästi Tonavan varrella. Bavariassa olut on yhtä kuin vesi. Seuraava päivä oli varattu lepoa varten. Kaikki eivät kuitenkaan levänneet. Lauantai käynnistyi bauma-messuilla. Huipputeknologiaa ja innovaatioita sekä betonia tulostimesta. Illallinen oli järjestetty tyylillä, Münchenin kaupunkikeskustan ulkopuolella laukkaradan vieressä. Paikalla oli kaunista väkeä ja juhlinta komeaa - sulkahattuja, nahkahousuja. Danke schön!”
Katso video:
Finnbuild 2022, Helsinki
Torppari Yhtiöt Oy järjesti kilpailun Finnbuild 2022 messuilla, jossa tehtävänä oli arvioida Torpparin messuosastolla sijaitsevan pilarimuotin betonimassan menekki - palkintona Torppari kustomoitu maailman vahvin sarjavalmisteinen moottorisaha.
“Suomen suurin rakennus- ja talotekniikka-alan tapahtuma FinnBuild kokosi alan ammattilaiset Helsingin Messukeskukseen 4.-6.10.2022. Uutuustuotteissa ja rakennusalan innovaatioissa korostui energiansäästö, ilmanpuhdistus ja erilaiset tuottavuuteen vaikuttavat järjestelmät. Vihreä siirtymä muuttaa rakennusalaa nyt vauhdilla vähäpäästöisempään suuntaan. Tapahtumassa vieraili lähes 18 000 ammattilaista.”
Torppari Yhtiöt Oy:n järjestämässä kilpailussa tehtävänä oli arvioida Torpparin messuosastolla sijaitsevan pilarimuotin betonimassan menekki.
Palkintona oli Torppari-kustomoitu yksittäiskappale; Stihl MS 881 MAGNUM - maailman vahvin sarjavalmisteinen moottorisaha. Kilpailuun osallistui yhteensä 660 henkilöä.
Virallinen valu suoritettiin Lappenrannan Kivisalmessa, Torppari Yhtiöt Oy:n päämajalla kuukausi myöhemmin. Oikeita vastauksia tuli kaksi, joten voittaja ratkaistiin lopulta arvalla. Laskennallinen arvo oli insinöörin mukaan 619 litraa, joka erosi valutuloksesta vaivaiset 0,41 litraa.
Katso virallinen valu videolta:
Fertilog M11, Kotka
Kotkan Mussalossa, Kreaten kanssa toteutettu urakka (Fertilog M11) on toimivan yhteistyön malliesimerkki.
Kotkan Mussalossa, Kreaten kanssa toteutettu urakka (Fertilog M11) on toimivan yhteistyön malliesimerkki.
Kreate on tuttu kumppani Torppari Yhtiöt Oy:lle - yhteistyötä on takana jo lähes vuosikymmenen verran. Samalla kokoonpanolla toteutettiin vuonna 2020 myös Fertilog M10 betonirakenteet, joka on identtinen M11:n kanssa. Urakkarajat olivat tästä johtuen tarkkaan tiedossa jo entuudestaan.
Torpparin osalta projektin kesto oli yhteensä 10 viikkoa.
Muottineliöitä projektissa oli yhteensä 7000m2, betonia: 2800m3 ja rautaa: 370000kg.
Juha Sipari, Rakennusmies
Juha Sipari arvostaa Torppari-yhtiöiden hyvää työilmapiiriä. Se on saanut lappeenrantalaisen rakennusmiehen palaamaan yritykseen töihin.
Juha Sipari arvostaa Torppari-yhtiöiden hyvää työilmapiiriä. Se on saanut lappeenrantalaisen rakennusmiehen palaamaan yritykseen töihin.
—Täällä on hyvä ilmapiiri ja tulen toimeen kaikkien kanssa. Hyvä työporukka auttaa jaksamaan fyysisesti rankkaa työtä. Sen avulla jaksaa nousta aamulla sängystä, paljastaa Sipari.
Sipari päätyi Torpparille töihin Johannes Arolan kautta vuonna 2016, heti ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen ja sai ensimmäisen vakituisen työpaikkansa. Alkuun Sipari teki töitä vaihtuvissa kohteissa ympäri eteläistä Suomea. Vuonna 2020 Siparille kertyi erityisen paljon kilometrejä ja sitten siviilielämäkin vaati rauhoittumista. Sipari vaihtoi hetkeksi työnantajaa ja teki töitä Etelä-Karjalassa.
Kun Tuomas Rautio kysyi Siparia takaisin töihin oman maakunnan urakkaan, oli miehellä ehtonsa.
—Olin kiinnostunut, mutta kerroin, että auto on vaimon käytössä. Tuomas lupasi firman auton käyttööni, niinpä palasin. Se oli kyllä hieno juttu ja teko Tuomakselta. Toinen auto tuli tarpeeseen.
Siparin mukaan Torpparilla työvälineistä ei tarvitse muutenkaan murehtia.
—Se on täällä hyvä puoli, että työkalut ja välineet ovat aina kunnossa. Me saamme käyttöömme ne, mitä tarvitsemme.
Työpaikan huonoja puolia kysyttäessä 25-vuotias rakennusmies joutuu ihan pohtimaan.
—Huonoin asia on kiire, mutta sitä on muuallakin. Sen voin sanoa yli 10 vuoden kokemuksella eri firmoista ja projekteista.
Kiireessä työmaalla voi sattua myös haavereita. Sipari kertoo tapauksesta, joka kääntyi lopulta hauskaksi tarinaksi.
—Olimme siltatyömaalla tekemässä muottia ja laittamassa surritankoja. Yksi porukkamme vanhemmista miehistä on aika tulisieluinen kaveri. Hän satutti kätensä sakkeloidessaan surritankoa rautaan kiinni. Ja kun hän sadatteli kipua, sattui Tuomas juuri soittamaan. Tämä tulisieluinen kaveri sitten vastasi puhelimeen, että mitä v***ua soittelet? Tuomas ajatteli, että työmaalla on ongelmia ja ajoi paikan päälle. Sitten selvisi, mistä oli kyse. Tälle ollaan naurettu monta kertaa myöhemmin.
Rankka työ vaatii välillä rankkaa huumoria. Fyysisesti kuormittavaa työtä kun tehdään aina ulkona, säässä kuin säässä. Sipari kuitenkin viihtyy työssään, eikä tällä hetkellä kaipaa muualle.
—Jos nyt ajatellaan vaikka viiden vuoden päähän, niin näen kyllä itseni täällä töissä. Voin suositella tätä työpaikkana ja olen suositellutkin.


